Liikunta on sekä fyysinen että henkinen voimavara, minkä lisäksi ryhmäliikunnassa korostuu sosiaalinen ilmapiiri ja toisen kannustaminen. FysioSporttiksen tunneilla myös ohjaaja on jokaista ihmistä varten.

Asiakkaat kertovat -palstan kertomukset ovat tositarinoita asiakkaidemme elämästä - myös selviytymistarinoiksi niitä voisi kutsua. Jos haluat jakaa oman tarinasi, voit lähettää sen osoitteeseen: fysiosporttis@fysiosporttis.fi

Seuraavat tarinat kertovat pitkälti ympärillä olevien ihmisten antaman tuen ja itsestä huolehtimisen valtavasta merkityksestä jokaiselle. Kiitämme lämpimästi tarinan lähettäjiä.

 

"Hitaasti mutta varmasti eteenpäin"

Kevätkesällä 2008 olimme olleet mieheni kanssa yhdessä lähes 38 vuotta ja kasvattaneet aikuisiksi kaksi reipasta poikaa. Mieheni suunnitteli syksyn eläkepäiviä oltuaan saman työnantajan palveluksessa peräti 34 vuotta. Tarkoitus oli viettää entistä enemmän aikaa mökillä ja kokeilla suoperäisen maan soveltuvuutta erilaisille kasveille - toisin sanoen työntää kätensä syvälle multaan. Halusimme myös uudistaa kotiamme Espoossa.

Mutta aina kaikki ei käy niin kuin suunnittelemme. Jo kesän alussa mieheni liikkumisesta tuli epävarmaa ja kankeaa, hän sai näköhäiriöitä ja erilaisten asioiden tunnistaminen vaikeutui. Lähdimme yhdessä ottamaan selvää, mistä tässä oli kysymys. Heinäkuussa lääkäri vahvisti diagnoosiksi hyvin epätavallisen taudin, johon sairastuu vain yksi miljoonasta. Että sellainen lottovoitto! Elokuussa hän oli jo kuollut.

Sairaus oli yllättävän raju ja ankara; tuli kuin pikajuna ja törmäsi seinään. Tunsin syöksyneeni sen mukana pimeään tunneliin, enkä nähnyt missään valoa. Syksystä en oikeastaan muista mitään. Vain joitakin hämäriä katkelmia ystävistä, jotka pitivät minut pystyssä, kuka milläkin tavoin. Veivät minut syömään ulos, kun ruoka ei maistunut. Laittoivat ruuan eteeni lautaselle ja valvoivat, että myös söin. Kun en jaksanut liikkua, he lähtivät pienelle lenkille kanssani. Valvoin öisin ja luin tai vain makasin apaattisena. Itkin paljon. Mikään ei tuntunut enää miltään. Meni lähes vuosi, että vain yritin pysytellä hengissä.

Vähitellen aloin pyristellä ylös apatiasta ja turtumuksesta. Käsitin, että liikunnalla on suuri vaikutus mielialaan. Liityin kokeeksi FysioSporttiksen venyttelyjumppaan. Alku oli tosi hankalaa. Kunnossani ei ollut kehumista. Se oli ruokahaluttomuuden ja valvottujen öiden vuoksi päässyt pahasti rapistumaan. Olin kankea ja haluton. Monesti halusin lopettaa koko touhun.

Iloiset ja reippaat ohjaajat kuitenkin kannustivat aina vain yrittämään. Antoivat edistymisestä positiivista palautetta, neuvoivat ja ohjasivat tekemään liikkeet oikein. Näkivät minut yksilönä. Monesti olisin niin mielelläni jäänyt lojumaan sängynpohjalle. Nousin kuitenkin ylös, vaikkakin joskus lempeää väkivaltaa käyttäen. Löysin kanssasisaria, jotka olivat kanssani samankaltaisessa tilanteessa.

Pikkuhiljaa kävellessäni Viherlaaksoon aloin huomata, etten enää ollutkaan niin jäykkä, jalka nousi kevyemmin. Suorastaan odotin tunnin alkamista. Oli helpottavaa huomata, miten jo niinkin vähäinen liikunta auttoi. Ei sen aina tarvitse olla niin yletöntä rehkimistä. Kun keho iloitsi, se näkyi hymynä kasvoillani.

Lauantain joogatunnit auttoivat kulkemaan yli autioiden viikonloppujen, joille olimme mieheni kanssa toki suunnitelleet aivan muunlaista ohjelmaa. Yksinäisyyteen tulivat hyviksi lääkkeiksi ystävät, kanssasisaret ja liikunta.

Pystyin näkemään elämässä hyvää ja kaunista. Joogatuntien rauhallinen rytmi ja kehon hallinnan opetteleminen auttoivat minua löytämään sopusoinnun. Se vahvisti ja tunsin, miten ilo alkoi nousta pintaan. Annoin sen nousta. Näin löysin ystävistä ja liikunnasta auttavat kädet. Nyt kun mietin näitä yli puoltatoista vuotta taaksepäin, tunnen olevani etana, joka hitaasti mutta varmasti liikkuu eteenpäin. -OK -

 

"Bailatinosta elämäniloa ja hyvää oloa"

 

Noin kymmenen vuotta sitten löysin liikuntamuodon, jonka jätän väliin vain pakon edessä. Sitä ennen olin harrastanut muita ryhmäliikuntamuotoja sekä jonkin verran tennistä. Kaipasin kuitenkin jotain erilaista ja syvällisempää. Kiinnitin yhä enemmän huomiotani musiikkiin, jota soitettiin ryhmäliikuntatunneilla.  Tanssillisempaan liikuntaan siirtyessäni pienet askelkuviot hyvärytmisen musiikin tahtiin tuntuivat aina vain mukavammilta. 

 

Haaveet tanssimisesta ovat olleet mielessäni aina, mutta niiden toteuttaminen neljän lapsen ja työn ohella ei ollut mutkatonta. Bailatino tuli kuin tilauksesta. Nyt saatoin toteuttaa unelmaani tunnin tai kahden verran muutamana päivän viikossa. Muutos näkyi sekä fyysisesti että henkisesti siinä määrin, että miehenikin innostui tulemaan mukaan.  Selän jäykkyys väheni pikkuhiljaa ja hartiavaivat katosivat muutaman vuoden jälkeen kokonaan.  Nykyisin tanssimme myös muitakin tanssilajeja. Käymme Bailatinotunneilla jatkuvasti, sillä ne tervehdyttävät kehoa ja mieltä uskomattomalla tavalla.

 

"Yrittäjän elämäntapamuutos"                                                                          

Olen mies 57 vuotta, vyötärölihava, lihasvoimat ovat heikentyneet ja portaissa on alkanut hengästyttää, kengän nauhojen sidonta on yhtä ähkimistä. Teen töitä vaimoni kanssa kotitoimistossamme.

Koska työni on vain hallinnollista työtä kotitoimistossa, liikkuminen oli jäänyt todella vähäiseksi. Monta päivää viikosta saattoi mennä vain makuu- ja työhuoneen sekä keittiön välillä. Ulkoilma suodattui tupakanpurujen ja filtterin läpi. Uni tuli helpommin, kun illalla television katselun lomassa siemaili alkoholipitoisia drinkkejä. Työasiat pyörivät mielessä koko ajan ja sosiaalinen elämä rajoittui vaimoon ja satunnaisiin tapaamisiin. Tähän tilanteeseen olin vuosien kuluessa vain ajautunut, bisnes oli vienyt mennessään. Päätin tehdä muutoksen, ei tuntunut hyvältä.

Aloitin kävelemällä puoli tuntia kerran – kaksi viikossa, yllättäen siinä tuli hiki ja hengästytti. Armeijassa oli kuitenkin tullut juostua 2800 Cooperin testissä. Vastahan se oli…

Tutustuin ensi kertaa elämässäni kuntosaliin. Kumma paikka. Olen nimittäin sitä ikäluokkaa, jolle on sanottu moisen pullistelun olevan huuhaata. Työtä tehdään niin, ettei tarvitse salilla rautoja nostella! Nii-in, mutta kun nyt liikkuivat vain sormet näppäimistöllä… Sain henkilökohtaista ohjausta salilla kerran viikossa. Siinäkin tuli yllättäen hiki ja hengästytti.

Kävely kieltämättä virkisti ja raikasti päätä ja kuntosalilla ei tullut ajateltua työasioita, sen verran piti hommaan keskittyä. Salilla tapasi myös samassa tilanteessa olevia muita ihmisiä, uskalsi heittää jo vähän huulta omasta kunnosta. Se nimittäin hymyilytti; olin huomannut, että uni oli syvempää ja aamulla ei ollut niin pöhnäinen olo. Drinkkien juominen oli vähentynyt. Ei tehnyt vaan mieli.

Parin kuukauden päästä kävin kolme – neljä kertaa viikossa kävelyllä, hiki tuli edelleen, mutta vauhtia oli tullut jo huomattavasti lisää, puuskuttaminen oli vähentynyt. Välillä ulkoilu tuntui niin hyvältä, että tuntikin vierähti helposti. Kuntosalilla oli tapahtunut kummia; lapaluut olivat alkaneet liikkua ja niiden välissä olevia lihaksia pystyi jännittämään ihan ajatuksen voimalla. Portaita oli myös helpompi nousta kun jalkojen lihaksia oli vahvistettu ja venytelty; askel oli kevyempi. Ihmettelin hyötysuhdetta: miten voi olla mahdollista, että kuudella tunnilla täsmäliikuntaa viikossa voi olla näin voimakas vaikutus hyvinvointiin!

Huomasin, että ei jaksa treenata, jos ei syö säännöllisesti. Säännöllinen syöminen oli myös vaikuttanut positiivisesti työskentelyyn. Erityisesti vaimo oli säästynyt matalan verensokerin lieveilmiöiltä. Vesi oli ruvennut maistumaan yllättävän hyvälle lenkkien jälkeen ja salilla sitä tuli hörpittyä jokseenkin koko ajan. Olipa juomapullo eksynyt jo muutaman kerran työpöydällekin ja syrjäyttänyt tummentuneen kahvikupin. Se vaan alkoi tuntua paremmalta kehossa.

Onnekseni olin käynyt lääkäriveljeni voimakkaan huolenpidon vuoksi viisi vuotta sitten tarkastuttamassa veriarvojani, sillä nyt pääsin yllättymään positiivisesti puolen vuoden elämäntapamuutoksen jälkeen. Silloin koholla ollut verensokeri oli nyt hyvällä tasolla ja verenpaineessakin oli enää vain yläpaineessa lievä nousu. Liekö syynä ollut hoitajattaren lämmin käsi…

Tällä hetkellä elämäntapamuutoksestani on vuosi takana. Ryhtini on parempi, farkut kaksi tuumaa pienemmät, liikkuminen helpompaa, olen löytänyt salilta lenkkikaverin, jonka kanssa voi puhua muustakin kuin työstä. Unen laatu on parempaa ja päivisin on vireämpi olo, tupakkaa palaa vähemmin. Olen korvannut joitakin kävelylenkkejä hyötykävelylenkeillä; käyn varta vasten kävellen hoitamassa asioita. Lenkeillä on muuten tullut uusia bisnesideoita, joita voisi alkaa kehittelemään. Aivot ja lihakset ovat saaneet sopivasti lepoa, ravintoa ja rasitusta.