Lasten fysioterapia
Lasten fysioterapia on pääasiassa lääkinnällinen kuntoutusmuoto, jonka avulla pyritään lapsen liikkumisen ja toimintakyvyn parantumiseen tai ylläpysymiseen. Arviointiin ja ohjaukseen voi kuitenkin hakeutua omatoimisestikin, jos lapsesi liikkumiseen liittyvät asiat mietityttävät.
Kuntoutuksessa käytettävien menetelmien valintaan vaikuttavat lähettävän tahon asettamat tavoitteet, fysioterapeutin hankkima lisäkoulutus sekä lapsen henkilökohtaiset tarpeet ja perheen voimavarat. Lapsen kuntoutuksessa voimme käyttää erilaisia keinoja matkalla tavoitteeseen. Näitä ovat esimerkiksi normaalien asento- ja liikemallien sensomotoristen kokemusten antaminen, manuaalinen terapia, harjaannuttaminen, kasvun tukeminen sekä ohjaus.
Fysioterapeuttimme työskentelevät mielellään yhteistyössä perheenne, lasta tutkivan ja hoitavan tahon, päiväkodin ja koulun sekä muiden kuntoutukseen osallistuvien kanssa. Kaikki lasten fysioterapiapalvelut voidaan toteuttaa FysioSporttiksen toimipisteissä, asiakkaan kotona, päiväkodissa tai vaikkapa koulussa.
Haluamme tukea lasten aktiivista elämää järjestämällä liikunnallisia harrasteryhmiä mm. motorisia perustaitoja tarvitseville lapsille, sekä harjoitteluterapiaryhmiä. Tiimiimme kuuluu myös osaavia fysioterapeutteja, mikäli altaassa annettava terapia on suositeltavaa.
Lapsenne kanssa työskentelevät mm. seuraavat fysioterapeuttimme:
Jarna Diedler
Sari Pouta
Katariina Villanen
Katariina Pirnes
Marie Ahti
Sanna Tirri

På svenska



